Skrill

Yksi kaikkein käytetyimmistä nettilompakoista on varmastikin Skrill, jota myös useat suomalaiset pelaajat suosivat. Useat pelisivustot käyttävät tätä palvelua, joten mikä sitten on nettilompakko?

E-lompakko tai nettilompakko, miten kukakin sitä haluaa nimittää, on nykyaikainen palvelu, joka helpottaa rahansiirtoja ja -talletuksia. Jos näitä nettilompakkopalveluita vertaa esimerkiksi perinteisiin pankkisiirtoihin, on nähtävissä huomattavia eroja. Esimerkiksi pankkisiirroista saattaa aiheutua lisäkustannuksia ja ne ovat myös ajallisesti huomattavasti hitaampia. Erilaisia nettilompakoita onkin tänä päivänä netissä todella runsaasti. Kaikkein käytetyimpiä ovat Skrill ja Neteller, josta lisää voit lukea täältä.

Skrill nettilompakko

Tämä palvelu tunnettiin aiemmin nimellä Moneybookers. Nimi herättää ainakin meissä paljon muistoja, sillä aikoinaan sitä mainostettiin melko runsaasti esimerkiksi MTV Europella ja MTV Nordicilla. Skrill – tai siis Moneybookers – perustetiin vuonna 2001, eli sillä on todella vaikuttava historia jo takanaan. Kehitys on ollut suorastaan hurjaa, sillä nykypäivänä sen asiakkaina on jo uyli satatuhatta yritystä ja käyttäjiä on jopa yli parikymmentän miljoonaa.

Tilin avaaminen

Skrill on halunnut varmistaa, että tilin avaaminen on sen sivustolla todella helppoa ja nopeaa. Näin myös on, sillä oman nettilompakon saa avattua Skrillin nettisivuilla. Siellä Skrill pyytää asiakasta täyttämään lomakkeeseen rekisteröintitiedot ja tämä jälkeen tili onkin jo valmis käyttöön. Tärkeä seikka, joka kannattaa muistaa on, että sähköpostiosoitteen pitää olla ajantasalla. Tämä sen tähden, että sähköpostiosoite on jatkossa kirjatumistunnus käyttäjätilille. Rekisteröintivaiheessa sivusto myös kysyy millä valuutalla asiakas haluaa toimia ja suosittelemmekin valitsemaan tietenkin eurot, sillä useimmilla nettikasinoilla se kuitenkin on käytössä. Näin pelaaja välttyy valuutanvaihdoilta.

Rahan tallettaminen e-lompakkoon

Skrillin nettilompakkoon voi tallettaa rahaa klikkaamalla kohtaa Upload Funds. Se avaa välilehden, josta löytyvät useat eri talletusvaihtoehdot. Näitä ovat pankkisiirrot verkkopankista, fyysisestä pankista, verkkopankkimaksut, luottokortit ja Solo.

Tässä kohtaa muistutamme, että kannattaa tallettaa mahdollisimman monella talletusvaihdolla. Tämä siksi, että tallettaminen nostaa siirtorajoja. Nämä siirtorajat taasen määrittelevät, kuinka paljon rahaa pystyy liikuttamaan 90 päivän ajanjaksolla. Siirtoajan asiakas näkee myös omalta tililtään.

Rahan siirtäminen

Oikestaan jokaisella nykyaikaisella netticasinolla on mahdollista siirtää rahaa Skrillin avulla. Eri pelisivustot ilmoittavat Skrillin käyttömahdollisuuksista usein jo etusivullaan. Tallettaminen on todellakin vaivatonta ja kannattavaa juuri Skrillillä, sillä useimmilla kasinoilla myös kotiutukset hoituvat kaikista nopeiten juuri näillä nettilompakoilla. Onnistuneen kotiutuspyynnön jälkeen on siis täysin mahdollista, että voitot näkyvät asiakkaan tilillä aivan välittömästi. Tämä onkin yksi suurimpia etuja, joita Skrillin käyttäjänä saa.

Yksinkertaisuudessaan palvelu toimii siis niin, että luotuaan itselleen pelitilin, asiakas voi ruveta tallettamaan varojaan e-lompakkoon. Tämä tapahtuu niin, että asiakas valitsee summan, jonka haluaa tallettaa pelitililleen. Sen jälkeen hänen täytyy syöttää sähköpostiosoitteen kenttään, joka on siihen varattu. Tämän jälkeen asiakas syöttää salasanansa ja sitten rahat siirtyvät pelitilille. Tämän jälkeen rahat todellakin ovat käytettävissä ja pelaaminen netticasinolla voi alkaa.

Skrillin käytön edut

Skrill on tosiaankin yksi käytetyimmistä sekä luotettavimmista e-lompakoista, joita tällä hetkellä markkinoilla on tarjolla. Pelisivustot käyttävät tätä netti lompakkoa ja kokonaisuudessaan palveluita käyttävät jo yli 100 000 yhtiötä ja asiakkaita Skrillillä on useita kymmeniä miljoonia. Valtava suosio perustuu muun muassa siihen, että palvelu on aidosti nopeaa ja helppoa, mutta myös edullista ja saatavuus sekä käytettävyys on kunnossa.

Skrill on yksi markkinoiden edullisimpia maksutapoja. Lisäksi se on siis äärettömän laajalle levinnyt, eli sitä voi käyttää useassakin eri paikassa. Skrilliä pääsee käyttämään niin eri nettikasinoilla, kuin myös useissa verkkokaupoissa. Jos asiakas on VIP, hän saa lisäksi vielä upeita ja oikeasti rahanarvoisia etuja, joita ovat esimerkiksi entistä pienemmät veloitukset rahansiirroista ja useat mahtavat tarjoukset.

Yhteenveto

Skrill on tosiaan yksi markkinoiden parhaista e-lompakoista, joita markkinoilla on tarjolla. Pitkä historiakin puhuu jo puolestaan: kyseessä on todellakin turvallinen ja luotettava palvelu, jota voimme lämpimästi suositella kaikille lukijoillemme.

-->