Trustly

Nettikasinoilla on käytössä useita erilaisia maksutapoja. Tunnetuimmat niistä ovat suomalaisittain varmasti Visa ja MasterCard sekä Maestro, mutta yhä useammat kansalaiset ovat uskaltautuneet tutustumaan myös muihin rahansiirtopalveluihin, kuten erilaisiin nettilompakkoihin ja palveluun, nimeltä Trustly. Nettilompakoista löydät lisää tästä ja tästä.

 Trustly ja mobiilimaksu kasinolla

Trustlyn huikea menestystarina alkaa jo lähes vuosikymmenen takaa, sillä se perustettiin vuonna 2008. Tuolloin yhtiön perustajat päättivät, että oli korkea aika tehdä jotakin verkkomaksamiselle, joka tuolloin takkusi: se oli hidasta, kallista ja jopa satunnaista. Jo muutaman vuoden kuluttua perustamisesta yhtiö hoiti miljoona rahansiirtoa. Vuoden 2016 aikana ja jälkeen Trustly on sijoittunut kolmen parhaan joukkoon kilpailussa nimeltä European FinTech Awardsissa. Monta muutakin virstanpylvästä on matkan aikana saavutettu, ja tänä päivänä Trustlyn kautta kulkee jopa kaksi miljoonaa rahansiirtoa yhden kuukauden aikana!

Tänä päivänä Trustly onkin valtuutettu maksulaitos, jota valvoo Ruotsin Finanssivalvonta.

Ideana Trustlylla on siis se, että maksamisesta halutaan kuluttajille helppoa ja sen pitää tapahtua reaaliaikaisesti. Lisäsi maksuasioiden ei haluta aiheuttaa kauppiaille päänvaivaa. Trustly on siis suoramaksupalvelujärjestelmä.

Trustly on käytössä Euroopassa jo 29 maassa. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Tukholmassa, Ruotsissa ja sivukonttorit ovat nousseet Espanjaan ja Maltalle. Ensisijaisesti Trustly on keskittynyt suoramaksupalveluihin mobiilissa, mikä siis tarkoittaa, että mobiilimaksu casino X:llä onnistuu vaivattomasti ja turvallisesti.

Trustlyn käyttäminen

Trustlyn on siis maksupalvelu, mitä erilaiset verkkokaupat ja pelisivustot käyttävät. Perus kuluttaja-asiakkaan kannalta tämä tarkoittaa siis sitä, että yritykselle on mahdollista maksaa osotokset tilisiirron kautta. Suomeksi sanottuna, kyseessä on siis palveluntarjoaja, joka avustaa tilisiirtomaksuissa.

Tilinsiirto onkin yksi suomalaisten eniten suosimista maksutavoista ja se onkin erinomaisen kätevä ja vaivaton tapa maksaa ostoksia. Ei siis ihme, että Trustlykin on niin suosittu. Trustlyn käyttö ei vaadi erillisiä kirjautumisia tai hankalia ohjelmistojen asennuksia. Ainut, mitä asiakas tarvitsee tässä palvelussa, on oman verkkopankkinsa tunnukset.

Kuka tahansa, joka omistaa pankkitilin ja siihen verkkotunnukset, voi alkaa käyttää Trustlya.

Kuten sanottu, useat pelisivustot käyttävät tätä palvelua. Esimerkkinä, asiakas haluaa tallettaa pelitililleen netti casino X -nimiselle sivustolle rahaa. Hän menee siis talletuksiin ja valitsee sieltä Trustlyn maksutavaksi. Tämän jälkeen hänen tulee valita pankkinsa ja sitten täyttää tiedot, joita häneltä kysytään. Nämä kysymykset liittyvät siis tulevaa maksua varten. Sitten on aika ottaa käyttöön oman pankin verkkotunnukset, jotta maksu voidaan varmistaa. Mitään muuta ei tarvitse tehdä, sillä kaikki tarvittava on tässä. Maksu on tehty ja rahat ovat aivan muutamassa minuutissa pelattavissa pelitililtä! Jos käy niin, ettei omaa pankkia ole listattu palveluun, maksutapahtuma näkyy tilillä vsata 1-3 päivän kuluttua. Jos talletus ei tule tapahtumaan heti, asiakas saa siitä ilmoituksen jo talletusta tehdessään.

Nettilompakko Trustly tiivistäen

Kaiken kaikkiaan Trustly on todella hieno maksupalvelu, joka ei suoranaisesti kuluttajan elämässä näy, muuta kuin juuri helpotettuina maksutapahtumina. Trustlya käyttävät siis useat eri pelisivustot ja tietenkin monet verkkokaupat. Tämä palvelu on äärimmäisen luotettava ja helppo, eikä siitä ole oikeastaan juuri mitään negatiivista sanottavaa. Kyseessä on siis jälleen yksi hieno naapurimaamme Ruotsin keksintö, joka helpottaa niin tavallisen kuluttajan kuin pienyritysten ja suurempienkin yritysten elämää. Sen se tekee poistamalla turhia kuluja ja välikäsiä maksutapahtumien välillä. Jos tämä palvelu ei vielä ole erityisen tuttu, suosittelemme tutustumaan siihen mitä pikimmiten. Se voi helpottaa aivan jokaisen kuluttajan elämää ja aivan erityisesti meidän nettikasinoharrastajien, jotka kuitenkin melko usein siirrämme rahaa kasinoille. Ennen kaikkea kannustamme lukijoitamme kokeilemaan erilaisia maksutapoja, jotta sieltä löytyy juurikin se itselleen sopivin vaihtoehto.

-->